Hermes - Pyry – Otteluraportti

Hermes - Pyry – Otteluraportti

17.10.2026

Hermes - Pyry 3-4 JA.

Erät: 1-0, 0-2, 2-1, 0-1

Ottelun kuva

Pyry oli pirteällä jalalla ottelun alussa, mutta jäähyily käänsi ottelun isännille sekä toi heille johtoaseman. Useista maalipaikoistaan Pyry onnistui lopulta tasoittamaan sekä kääntämään ottelun. Kolmannessa erässä riitti draamaa muun muassa kotijoukkueen 59.59 syntyneen tasoituksen myötä, mutta lopulta Pyry oli parempi jatkoajalla.

Tähän ottelu ratkesi

Hermeksen viime hetken tasoitus oli kova isku heikosta vieraspelaamisesta kärsineelle Pyrylle, kun kerrankin hyvä vieraspeli oli valumassa hukkaan. Joukkue kasasi itsensä  kuitenkin hienosti, kesti kotijoukkueen yritykset ja uusi vahvistus Miika Tiihonen ratkaisi ottelun komealla rystyvedolla. Näin kaksi pistettä matkasi Nokialle.

Pyryn ottelun hahmo

#20 Joni Virolainen

Kesyn startin kaudelleen saanut viime kauden Mestiksen maalikuningas onnistui jälleen vanhaa seuraansa vastaan. Virolainen iski tärkeään paikkaan tehot 2+2 ja johdatti joukkueensa kauden ensimmäiseen vierasvoittoon. Samalla hän nousi jaetulle kärkisijalle joukkueen sisäisessä pistepörssissä.

Maalikooste
Valmentajahaastattelut

Seuraava ottelu

JoKP – Pyry | 22.10.2026PKS Areena | 18.30

MTV Katsomo

Seuraava kotiottelu

Pyry - Ketterä | 24.10.2026Kattokeskus Areena | 17.00

Osta lippusi tästä!