Pyry ja KeuPa HT ottivat yhteen Mestis-avauksessaan perjantaina Nokialla. Mestaruus- sekä Mestiksen noususeremoniat ottelun alussa antoivat illalle loistavan alun, mutta kotijoukkue jäi sen jälkeen pahasti telineisiin.
Heti avauserässä nähtiin, että keuruulaiset ovat tulleet ryminällä otteluun sisään. Pyry sai suurempia hallintajaksoja hyökkäyspäähänsä lähinnä ylivoimalla. KeuPa myös hyödynsi hallintansa kahdella täysosumalla. Toisessa erässä Pyry paransi ja tuli peliin mukaan Atte Lehikoisen maalilla Miro Ahvenlammen väkevän maalille nousun jälkeen.
Kavennus jäi laihaksi lohduksi, kun KeuPa rankaisi heti perän ylivoimalla. Vielä toisesa erässä syntyi yksi vierailijoiden maali, joten Pyryllä riitti työnsarkaa päätöserään. Myllytys olikin ajoittain kovaa keuruulaismaalivahti Veeti Louhivaaran edessä, mutta hän kesti upeilla torjunnoilla. Pari lisämaalia toiseen päähän pilasivat Pyryn juhlaillan lopullisesti ja loppulukemat olivat tylyt 1-6 vieraille.
Pyryn otteista näkyi selkeästi suuren illan mukanaan tuoma jännitys ja harjoitusotteluissa nähty raikas hyökkääminen, jolla KeuPakin Keuruulla kaatui, loisti poissaolollaan. Nyt on sarjakausi avattu ja pelit jatkuvat ensi perjantaina Helsingissä Jokereiden vieraana. Kattokeskus Areenalla pelataan seuraavan kerran tiistaina 23.9. Imatran Ketterää vastaan klo 18.30 alkaen
Vielä ehtii ilmoittautumaan mukaan fanireissulle Nordikselle! Lue lisää tästä.
Kuvat: @sagajuliajose