
Pyry Hockey on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen päävalmentajansa Toni Rautakorven kanssa. Rautakorpi luotsasi Pyryn kahteen Suomi-sarjan mestaruuteen vuosina 2024 ja 2025.Pelaajana Mestis on Rautakorvelle tuttu sarja mutta valmentajana edessä on hyppy tuntemattomaan. Mies itse kokee olevansa valmis haasteeseen:
- Koen kehittyneeni viime kausina paljon valmentajana monella osa-alueella. Jatkuva itsensä kehittäminen on yksi valmentajuuden kulmakivistä.
38-vuotias keuruulainen hyppäsi liikkuvaan junaan kesällä 2023, mutta teki siitä omansa. Edellinen kausi oli Nokialla päättynyt seurahistorian ensimmäiseen mestaruuteen ja menestys sen kuin jatkui. Joukkueen pelillinen ilme koki kuitenkin Rautakorven alaisuudessa suuren muutoksen:
- Menneet kaudet ovat olleet nousujohteista tekemistä niin pelaajilta kuin organisaatiolta. Toki ensimmäisen kauden alussa oli jo toiminta hyvällä mallilla, mistä oli hyvä jatkaa. Pelitavassa tuli paljon muutoksia ja tällä kaudella peli oli ajoittain jo hyvää. Moni pelaaja otti isoja kehitysaskeleita.
Pidempään Pyryn matkassa mukana olleet muistavat varmasti Rautakorven myös periksiantamattomana työmyyränä pelaajana joukkueen riveissä vuosina 2013–2017. Seura on siis tullut sekä pelaajana että valmentajana hänelle tutuksi ja tärkeäksikin. Tuleva historiallinen kausi seuralle herättää valmentajassakin väristyksiä:
- On tietenkin suuri kunnia jatkaa hienossa seurassa ja olla osa historiallista ensimmäistä Mestis-kautta. Odottavaisin mielin ja innoissani otan haasteen vastaan. Paljon on töitä edessä ja ei muuta, kun nöyrästi ja kovaa tulta päin.
Joukkueen kasaaminen on Nokialla jo kovassa vauhdissa ja lähiaikoina onkin tiedossa jo lisää sopimusuutisia. Myös muu valmennustiimi julkaistaan myöhemmin, mutta juuri nyt Rautakorven sopimus on ainoana julkistettu. Silti on jo tiedossa, että tietyt asiat eivät muutu tulevallakaan kaudella:
- Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että ensi kaudella Mestis-kaukaloissa nähdään satavarmasti periksiantamaton, taisteleva, urheilullinen ja yhtenäinen Pyry!