
Pyryn asetelmat
Nokialaiset palasivat eilen voittokantaan komealla suorituksella kotiyleisön edessä. RoKi oli edellä yhden erän verran mutta viimeiset kaksi erää Pyry oli kaukalon herra. Tasaisessa sarjataulukossa joukkue nousi sijalle neljä.
Tänään vastassa
Ottelua tänään isännöivä Hermes päihitti Pyryn viime kaudella hurjassa kamppailussa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Alkukaudesta kokkolalaiset ovat voittaneet kaksi pelaamastaan neljästä ottelusta ja ovat sarjassa sijalla seitsemän. Viimeksi viikolla Hermes kävi voittamassa sarjakärki IPK:n Iisalmessa.
Seuraa häntä
#20 Joni Virolainen
Hyökkääjä Joni Virolainen ja maalivahti Alex Mäkelä pelaavat tänään viime kauden seuraansa vastaan. Virolainen voitti Hermeksen riveissä Mestiksen maalikuninkuuden, mutta Pyryn paidassa maalitili on vielä avaamatta. Mikäpä olisikaan parempi paikka siihen kuin hänen viime kauden kotihalli.
Tämä ratkaisee
Edelleen kokoonpanohuolista kärsivä nokialaislauma on viime peleissä taistellut urhoollisesti ja jopa vienyt otteluita viimeiset kaksi erää. Avauserä on ollut murheenkryyninä. Kokkolan hornankattilassa pitää olla alusta asti hereillä, sillä Hermes varmasti mielii tukevaan johtoasemaan pääsemisestä ennen kuin Pyry saa koneet käyntiin.
TÄNÄÄN Hermes – PyryKokkolan jäähalli | 17.00
MTV Katsomo


