
Nokialaiset saapuvat Kokkolaan kolmen ottelun tappioputkessa. Eilen Rovaniemellä Pyry aloitti hyvin mutta lopulta voittokamppailuun asti ei ollut eväitä. Joukkue on sarjataulukossa nyt pahnanpohjimmaisena, joten kauden ensimmäinen vierasvoitto olisi enemmän kuin tarpeen.
Tänään vastassa
Hermes katkaisi neljän ottelun tappioputkensa eilen Keuruulla, kun KeuPa HT kaatui maalein 3-2. Sarjataulukossa kokkolalaiset majailevat sijalla kuusi, neljä pistettä Pyryä karussa.
Seuraa häntä
#64 Jesse Rantanen
Pitkän loukkaantumisen selättänyt Rantanen oli eilen pitkästä aikaa jälleen kokoonpanossa Rovaniemellä. Hän pääsikin heti maalinmakuun, vaikka tappio ottelusta tulikin. Rantasen kaltaiset pelaajat ovat tärkeässä roolissa, kun Pyryn junaa asetellaan takaisin raiteilleen.
Tämä ratkaisee
Positiivisesti kauden aloittanut Pyry on tänään ensimmäistä kertaa ottelun lähtöasetelmissa sarjan jumbopaikalla. Muutamalla voitolla tilanne kääntyy jälleen päälaelleen, mutta ne voitot täytyy ensin ottaa. Painetilan sietäminen ja tiukoissa paikoissa parhaimmillaan oleminen riittävät voittoon tänään Kokkolassa.
TÄNÄÄN HERMES - PYRYKokkolan jäähalli | 17.00
MTV Katsomo


