Tiukka tappio Rovaniemellä - Tänään uusi yritys Iisalmessa

Tiukka tappio Rovaniemellä - Tänään uusi yritys Iisalmessa

04.10.2025

Pyryn vierailu Napapiirillä tuotti kovan taistelun täysistä pisteistä, joka lopulta jäi vähän vajaaksi. Paremman erikoistilannepelin myötä RoKi piti pisteet Rovaniemellä lukemiin 3-1 päättyneessä ottelussa.

Pyry joutui ottelun aikana pitkiin pyörityksiin omassa päässään, mutta kesti ne ja puolusti pääosin mallikkaasti. Yli 1600 katsojaa pääsivät todistamaan myös nokialaisten maalivahti Faustas Nausedalta loistavan ottelun maalipuiden välissä. Kaksi maalia RoKi kuitenkin pääsi iskemään avauserässä ja varmisti voittonsa tyhjään maaliin tulleella osumalla aivan ottelun lopussa.

Nokialaisillakin oli omat hallintajaksonsa ottelussa ja iskunpaikat, mutta hyökkäystehokkuus jäi pahasti vajaaksi. Paikkoja lisämaaleihin olisi ollut ja varsinkin ylivoimapeli jätti toivomisen varaa läpi ottelun. Vielä juuri ennen ottelun ratkaisua Veeti Hietaniemi sai loistavan paikan tasoitukselle, mutta illan kuvan mukaisesti ruuti oli märkää.
 

Viikonlopun vieraskierros päättyy Iisalmeen
 

Eilisen ottelu on taakse jäänyttä elämää ja tänään Pyry vierailee Iisalmessa, jossa majaansa pitää toissa kauden Mestis-mestari ja viime kauden hopeamitalisti IPK. Myös Iisalmi on aikanaan Pyrylle tullut tutuksi, mutta edellisestä kohtaamisesta on kulunut jo yhdeksän vuotta. Tuolloin keväällä 2016 IPK voitti Pyryn Suomi-Sarjan välierissä.

Ennen illan ottelua Pyryllä kasassa on vasta kolme pistettä, joten tiukkoja otteluita olisi korkea aika alkaa kääntämään edukseen. IPK on yhtä monessa, eli kuudessa ottelussa, saanut kasaan 10 pistettä hyvin vaihtelevien pelisuoritusten jälkeen. Heidän viikonloppunsa alkoi komeasti 4-0-voitolla Keuruulla.

Pyry tekee pari muutosta kokoonpanoon, kun Jesse Kylmäniemi ja Tuukka Hietamäki nousevat pitkästä aikaa kokoonpanoon. Maalivahti Veli-Matti Mäkinen siirtyy torjuntavuoroon.
Klo 17 alkava ottelu on nähtävissä MTV Katsomossa.

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.

Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.

Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Evästeasetuksesi on tallennettu.