Kolmas kerta toden sanoo? Tripla- ja Mestisjahti valmiina alkamaan19.08.2024 Pyryn osalta harjoitusottelut alkavat jo ensi viikolla ja Suomi-sarjakauteenkin on aikaa enää alle kuukausi. Kaksi edellistä Suomi-sarjan mestaruutta vienyt Pyry on lopulta joutunut pettymään Mestis-karsinnoissa, mutta nyt joukkue on entistä valmiimpi jahtaamaan sekä kolmatta mestaruutta että sarjanousua. Joukkue aloitti yhteiset harjoitukset kesän omatoimijakson jälkeen elokuun alussa. Kysyimme hyökkääjä Jesse Nyppelin ajatuksia niihin liittyen: - ”Valmennuksen suunnittelemat kesätreenit omatoimijaksolle sujuivat todella hyvin ainakin omalta osaltani. Reilu viikko sitten alkaneet joukkueen yhteisharjoitukset ovat myös lähteneet hyvällä fiiliksellä liikkeelle. Homma aloitettiin kuntotesteillä ja jäällä on alettu hiomaan meidän juttujamme kuntoon.” Joukkueen valmennus sekä 15 pelaajasopimusta on jo julkaistuna, mutta harjoituksissa on ollut mukana myös useampi uusi ja uusvanha tuttavuus nokialaisyleisölle. Tuplamestari Tuukka Mäntymäki on luottavainen joukkueesta ympärillään: - ”Henki kopissa on ollut hyvä. Pitkälti samalla rungolla mennään muutamalla vahvistuksella, ja sama meininki jatkuu mihin viime kaudella jäätiin. Uudet kaverit ovat päässeet hyvin mukaan ja joukkue hitsaantuu kauden edetessä varmasti yhteen.” Ensi viikonlopun aikana julkaistaan useampi uuden ja jatkavan pelaajan sopimus ja joukkue saa lähes lopullisen muotonsa. Pysykää siis kanavilla!
|