Pyryn valmennustiimi kaudelle 2020-2021 on julkaistu - mukana kaksi uutta nimeä

03.04.2020

raiskio.jpg
Niko Raiskio jatkaa Pyryn päävalmentajana. Myös taka-alalla oleva Janne Ojanen ja Jacob Hyde jatkavat

Ensi kauden valmistelut ovat jo kovaa vauhtia käynnissä ja nyt on tullut aika julkaista Pyryn valmennustiimi kaudelle 2020-2021. Viime kaudella päävalmentajadebyyttinsä miesten sarjoissa tehnyt Niko Raiskio jatkaa joukkueen päävalmentajana. Hänen apunaan jatkavat tutut miehet Janne Ojanen ja fysiikkavalmentaja Jacob Hyde. Kiekkolegenda Ojanen aloittaa jo kuudennen kautensa Pyryn penkin takana, kun taas Porin Ässien liigaorganisaatiostakin aikanaan tutulle Hydelle tuleva kausi on kolmas Pyryssä.

uudet-valmentajat2.jpg
Ville Tolvanen ja Mikko Jukkola astuvat remmiin uusina

Valmennustiimi saa myös kaksi vahvistusta tuttujen nimien rinnalle. Toisen apuvalmentajan paikalle hyppää 47-vuotias Ville Tolvanen. Viime kaudella hän toimi Ilveksen naisten SM-joukkueen päävalmentajana. Aikaisemmin hän on toiminut myös Ilveksen naisten joukkueen apuvalmentajana vuosituhanteen vaihteen molemmin puolin, jolloin mukaan tarttui kaksi pronssista SM-mitalia.  Lisäksi Tolvanen on ehtinyt toimimaan Pirkkalan Pingviinien ikäkausivastaavana.

Tolvanen on ennenkin toiminut työnsä puolesta eri tehtävissä Pyryn edustusjoukkueen taustajoukoissa. Tässä miehen omat kommentit vaihdostaan Pyryn tiimiin:

-          On hienoa, että sain kutsun tulla valmentamaan Nokialle. Ei tarvinnut juurikaan miettiä tätä mahdollisuutta. Odotan innolla tulevaa kautta ja uusia haasteita Pyryn urheilullisessa ja ammattimaisessa ympäristössä.

Pyryn uutena maalivahtivalmentajana aloittaa 36-vuotias Mikko Jukkola. Kaksi edelliskautta hän on toiminut HC Nokian C-junioreiden maalivahtivalmentajana sekä SM-sarjassa että Mestiksessä. Ennen sitä hän valmensi Tapparan junioreissa. Jukkola kommentoi innokkaasti uutta haastettaan:

-          Erittäin positiivisilla fiiliksillä tulen Pyryyn ja innolla odotan kauden alkua. Valitettavasti se vähän venyy, mutta sitäkin nälkäisempänä aletaan hommiin jäällä, kun aika koittaa. Nähdään hallilla!

Päävalmentaja Raiskio on mielissään siitä, millaiseksi valmennustiimi hänen ympärillään muodostui:

-          Valmennustiimi vaikuttaa näin alkuun varsin hyvältä ja odotan innolla tulevia yhteisiä hetkiä töiden merkeissä. Ville on ollut Ilveksen organisaatiossa päätoimisena valmentajana, joten hänen ammattimaisuutensa tuo loistavan lisän valmennukseen. 

-          Mikko on ollut useamman vuoden HC Nokian C-junioreiden kilpajoukkueiden maalivahtivalmentajana ja hän tuo jokapäiväisellä aktiivisuudella ja innostuneisuudellaan päivittäin meidän maalivahdeillemme mahdollisuuden kehittyä ja ottaa askeleita eteenpäin.


07.09.2021Pyryn taival katkesi Cupissa - Enää reilu viikko sarjan alkuun
30.08.2021Pyryn Suomen Cupin taival jatkuu
27.08.2021Lasten kausikortit uudistuvat!
27.08.2021Pyrylle kova paluumuuttaja Ranskasta
23.08.2021Suomen Cup käyntiin Pyryn osalta tällä viikolla
18.08.2021Kokenut jatkaja takalinjoille - lisäksi paluumuuttaja Tapparasta
18.08.2021Turnaus peruttu, tilalle harjoitusottelu KOOVEEN kanssa.
13.08.2021Waltteri Selimgerei jatkaa Nokialla - Lisäksi kolme uutta tryout-sopimusta
12.08.2021Huomenna ensimmäinen harjoitusottelu Nokialla, yleisöä otetaan halliin.
11.08.2021Lehtonen tavoittelemaan 400 ottelun rajapyykkiä
11.08.2021Painilaiselle jatkoa
09.07.2021Valmennustiimiin vahvistusta
27.06.2021Hyökkäykseen vahvistusta naapurista
25.06.2021Hyvää juhannusta! Harjoitusotteluohjelma julki
07.06.2021Lisää pelaajasopimuksia
28.05.2021Suomi-sarjan pelaamistapa kaudelle 2021-2022 päätetty, myös Suomen Cup tekee paluun
18.05.2021Pyry Hockeylle Suomi-sarjan lisenssi kaudelle 2021-2022
17.04.2021Ensimmäiset pelaajasopimukset tehty
15.04.2021Sakari Salmela Pyryn uusi päävalmentaja
02.04.2021Pelipaitoja huutokaupassa!
01.04.2021Niko Raiskio vaihtaa maisemaa
22.03.2021D-Kiekko laittoi Pyryn kauden pakettiin
18.03.2021Puolivälierät avattiin voitolla
15.03.2021Villi kortti-viikonloppu tarjosi villiä meininkiä
11.03.2021Pudotuspeliavaus Pyryn nimiin suurinumeroisesti
09.03.2021Runkosarja päättyi jatkoaikavoittoon
06.03.2021Pyry vahvempi Kaarinassa
01.03.2021Mäkelän hurja ilta siivitti Pyryn voittoon
28.02.2021Ville Lehtoselle 300 täyteen
27.02.2021Karhu HT liian vahva Pyrylle
21.02.2021Kausi uudestaan käyntiin viikonloppuna
21.02.2021Kypärätemppu-kampanja
17.02.2021Pelit käyntiin ilman yleisöä, uusi maalivahti joukkueen riveihin
22.01.2021Suomi-sarja jatkuu helmikuussa
08.01.2021Suomi-sarjan jatkumisen ajankohdasta ei vielä varmuutta
24.11.2020Koronarajoitukset siirtävät Pyryn otteluita
23.11.2020Pyry nousi takaa ohi - HCIK onnistui samassa tempussa
15.11.2020Kaksi pistettä matkaan Uuusikaarlepyystä
13.11.2020Maailman paras meksikolainen jääkiekkoilija Pyryyn
09.11.2020Pyry mässäili kovan kilpakumppanin kustannuksella
31.10.2020Paluu voittojen tielle Järvenpäässä -"Lähdettiin isolla latauksella pelaan logolle"
25.10.2020Hollolasta tyhjin käsin kotiin
18.10.2020Hunters tehokkaampi Nokian lauantai-illassa
11.10.2020Pyrylle täyden kuuden pisteen viikonloppu
09.10.2020HUOMIO KATSOJAT!
04.10.2020Kaarinasta tuloksena tappio
02.10.2020Luistelukoulu ja Easy Hockey
26.09.2020Voittotili auki kotiyleisön edessä
22.09.2020Tilaa liput Keisari-klubille
21.09.2020Pyryyn ulkomaalaisväriä suoraan Pohjois-Amerikasta
21.09.2020Pistetili ei auennut Porissa
19.09.2020Kausi sai tappiollisen alun
19.09.2020Sarjakauden avaus
19.09.2020Miska Varjosaari Pyryyn
18.09.2020Pyryn Suomi-sarja-ennakko - Edessä vauhdikas ja tasainen kausi
17.09.2020Pyry Hockey ja Korimekaanikot lahjoittavat nokialaisnuorille 1000 kpl kausikortteja
17.09.2020Kapteenisto valittu kaudelle 2020-2021
16.09.2020Keisari-Klubi
14.09.2020Tryout-pelaajille sopimuksia
06.09.2020Kolmesta harjoitusottelusta tuloksena kaksi voittoa ja yksi tappio - päävalmentaja tyytyväinen joukkueen suorituksiin
27.08.2020Pyry-ikoni jättää kaukalot taakseen
23.08.2020Pyryn harjoittelukausi alkoi onnistuneesti
21.08.2020Harjoituspelit pyörähtävät käyntiin, infoa katsojille
20.08.2020Lippujen ja kausikorttien hinnat kaudella 2020-2021
19.08.2020Tino Kauppinen joutuu lopettamaan jääkiekkouransa
17.08.2020Korkeamäki jatkaa Pyryn takalinjoilla
13.08.2020Konkarihyökkääjä jatkaa Pyryn paidassa
12.08.2020Harjoitusottelut käyntiin jo ensi viikolla
08.08.2020Korimekaanikot on Pyryn uusi pääyhteistyökumppani
15.07.2020Pyry kiinnitti taiturimaisen hyökkääjänsä jatkosopimukseen
10.07.2020Lindfors jatkosopimukseen
01.07.2020Pyryn valmistautuminen syyskuussa alkavaan kauteen on sujunut mallikkaasti
16.06.2020Sankarimme Suomi-sarjassa
27.05.2020Pyrylle 11 pelaajaa tryoutille
25.05.2020Niemi on Pyryn miehiä ensi kaudellakin
22.05.2020Suomi-sarjan pelaamistapa päätetty
22.05.2020Pajuoja jatkaa Nokialla
20.05.2020Painilainen kiinnitetty ensi kaudelle
18.05.2020Nuoria jatkajia puolustukseen
15.05.2020Tehopuolustaja jatkaa Pyryn riveissä
13.05.2020Ylitalo ja Kauppinen jatkavat Nokialla
11.05.2020Ensimmäiset sopimukset julki - Maalivahdit jatkavat
30.04.2020Suomi-sarjan lisenssihakemukset käsitelty
15.04.2020Lippukampanja Tehtävä 995 on käynnissä ja nyt lipunostajille kaupanpäälle t-paita!
03.04.2020Pyryn valmennustiimi kaudelle 2020-2021 on julkaistu - mukana kaksi uutta nimeä
25.03.2020Täytetään halli syksyllä, lippukampanja "Tehtävä 995" käynnistyy
08.03.2020Hunters nappasi kolmannen voiton - Pyryn kausi ohi
08.03.2020Porvoossa panoksena tulos tai ulos
07.03.2020Pyry tasoitti sarjan ja jatkoi murskavoittojen sarjaa
07.03.2020Pyry pakkovoiton edessä Nokialla
05.03.2020Pyry sai tuta Huntersin tulivoiman
05.03.2020Porvoossa otellaan tänään kovin panoksin
04.03.2020Lähde fanimatkalle Porvooseen
03.03.2020Pyry hurjasteli murskalukemilla sarjan tasoihin
03.03.2020Playoff-kotiavauksessa paikka laittaa sarja tasoihin
01.03.2020Hunters sarjassa johtoon Pyryn taistelusta huolimatta
01.03.2020Puolivälieräsarja alkaa tänään Porvoossa
23.02.2020Playoff-vastustajaksi Hunters
22.02.2020Runkosarja päättyi voittoon
22.02.2020Pyry kohtaa HC Giantsin runkosarjan päätösottelussa

Näytä lisää »