Pyrylle kova paluumuuttaja Ranskasta27.08.2021 Hyökkääjä Joni Lavonen edustaa ensi kaudella jälleen Nokian Pyryä Suomi-sarjassa. Viimeksi taidokas hyökkääjä nähtiin Nokialla kaudella 2017-2018. Lavosen sopimus on muiden tavoin yksivuotinen. 26-vuotias Valkeakosken Kiekko-Ahmojen kasvatti edusti edelliset kaksi kautta Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Caenia, mutta viime kausi peruttiin vallitsevan pandemian vuoksi. Mestiksessä ennen ja jälkeen Pyryssä vietettyä edellistä kautta Lavonen on pelannut 52 ottelua iskien 12 tehopistettä. Kaudella 2017-2018 Pyry voitti Suomi-sarjan runkosarjan ja nappasi lopulta pronssia kitkerän Kooveelle kärsityn välierätappion jälkeen. Lavonen oli tuolloin yksi joukkueen näkyvimpiä pelaajia. Hän iski yhteensä 39 ottelussa 44 tehopistettä. Hän on myös Suomen mestari Ilveksen A-junioreista vuodelta 2016. Joni Lavonen edustaa Pyryä jo tänään, kun joukkue matkaa Lempäälään Suomen Cup-avaukseensa. Ottelu alkaa Kiekkobussi Areenalla klo 18.30. Aiemmin keskiviikkona lohkon kolmas joukkue S-Kiekko onnistui kaatamaan LeKin kotonaan. |