Pelit käyntiin ilman yleisöä, uusi maalivahti joukkueen riveihin17.02.2021 Suomi-sarja jatkui viime viikonloppuna pitkän tauon jälkeen, mutta Pyryn ensimmäiset ottelut ovat ohjelmassa vasta tulevana viikonloppuna. Perjantaina joukkue matkustaa Järvenpäähän Haukkojen vieraaksi ja lauantaina on vuorossa Porvoon Huntersin isännöinti Nokialla. Suomi-sarjan runkosarja pelataan loppuun typistettynä ja joukkueiden ohjelmassa on vain kuusi ottelua ennen pudotuspelejä. Ottelut joudutaan aloittamaan ilman yleisöä koronatilanteesta johtuvista kokoontumisrajoituksista johtuen. Ottelut ovat katsottavissa Ruutu+-palvelussa.
Pyryn riveissä nähdään viikonloppuna uusi pelaaja, kun maalivahti Igor Samokhvalov saapui vahvistamaan maalivahtiosastoa. Vuonna 2000 syntynyt Helsingin Jokerien kasvatti on pelannut viimeiset vuodet Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa, nyt edessä on debyytti miesten sarjoissa. Samokhvalovin sopimus on mallia 1+1, joten mies saatetaan nähdä Nokialla myös ensi kaudella.
|