Noora Räty Pyryyn

22.12.2016

Raty.jpg

Pyry on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen maalivahti Noora Rädyn (165 cm/70 kg) kanssa. Räty on pelannut tällä kaudella Suomi-sarjaa KJT:n riveissä seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 87,78. Hän on myös edustanut Suomea maajoukkueessa.

27-vuotias Räty on pelannut urallaan naisten SM-sarjassa sekä Bluesin että Ilveksen joukkueissa. Hän pelasi myös yhden kauden SKIF Nizhny Novgorodin joukkueessa Venäjän naisten pääsarjassa. Lisäksi nainen on pelannut kolme kautta NCAA-sarjassa yliopistojääkiekkoa University of Minnesotan riveissä. Räty on myös edustanut Suomea eri ikäkausi- ja aikuisten maajoukkueissa ja on kokenut arvokisakävijä.

Kaudella 2014-2015 Räty siirtyi pelaamaan miesten sarjoihin ja on pelannut Mestistä Kiekko-Vantaassa sekä Suomi-sarjaa Bewe TuusKissa ja KJT:ssä.

Maailman parhaaksi naismaalivahdiksi tituleerattu Räty on innoissaan Pyryyn siirtymisestä.

- Lähden Nokialle erittäin hyvällä mielellä. Syksy on ollut osittain tuskainen. Olen tottunut pelaamaan voittavassa joukkueessa ja nyt sitten pääsen sellaiseen, jolta odotetaan voittoja ja sijoitusta kärkipäähän. Olen voittajasielu ja minua alkaa tuskastuttaa, jos voittoja ei tule.

Merkittävä osasyy siirrolle oli voittavan joukkueen lisäksi erinomaisessa toimintaympäristössä. Nokialla puitteet ovat kunnossa, joukkueesta löytyy laadukas maalivahtivalmentaja Janne Lakanen ja kaksi kovaa kilpailijaa maalivahdin tontille, Juha Taponen ja Kalle Hokkanen.

- Itselleni pelaamisen lisäksi oli tärkeää harjoitteluympäristö. Arki on kunnossa ja harjoitukset pyörivät. Pyryssä kiinnosti myös se, että se on kokenut ja vanhempi joukkue, niin pystyy oppimaan muilta pelaajilta. Esimerkiksi Taposelta voi oppia paljon, hänellä on vähän enemmän kilometrejä alla kuin minulla.

- Kilpailu on se, mikä ajaa eteenpäin. Tiedän, että saan itsestäni enemmän irti, kun sitä kilpailua on. Ei ole aina selvää, että on se pelaava maalivahti, Räty herkuttelee lähtökohdilla.

Espoosta kotoisin oleva Räty on ehtinyt asua urallaan jo USA:ssakin, mutta nyt nainen lähtee ensi kertaa liikkeelle kotikonnuiltaan Suomen kamaralla. Sekin tuo oman lisäjännityksensä.

- Muutan Nokian suunnalle, asun nyt Helsingin Töölössä, niin se olisi aika pitkä matka. Sekin on aika jännittävä asia, että tulen asumaan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa Kehä III:n ulkopuolella.

Pyry on tämän viikon ajan vielä ansaitulla joulutauolla ja palaa viikolla 52 joukkueharjoituksiin. Räty ei pääse välittömästi liittymään joukkueeseen, mutta pääsee Nokialle jo hyvissä ajoin ennen Suomi-sarjan jatkumista.

- Olen nyt juhlimassa äitini 60-vuotissyntymäpäiviä Thaimaassa. Harjoittelen täällä 1-2 kertaa päivässä. Tämä oli hyvä, kun saa nollattua ajatukset ja pystyy aloittamaan puhtaalta pöydältä. 2.1. lähdemme maajoukkueen kanssa Itävaltaan. 9.1. muutan sitten Pirkanmaalle, Räty päättää.

07.09.2021Pyryn taival katkesi Cupissa - Enää reilu viikko sarjan alkuun
30.08.2021Pyryn Suomen Cupin taival jatkuu
27.08.2021Lasten kausikortit uudistuvat!
27.08.2021Pyrylle kova paluumuuttaja Ranskasta
23.08.2021Suomen Cup käyntiin Pyryn osalta tällä viikolla
18.08.2021Kokenut jatkaja takalinjoille - lisäksi paluumuuttaja Tapparasta
18.08.2021Turnaus peruttu, tilalle harjoitusottelu KOOVEEN kanssa.
13.08.2021Waltteri Selimgerei jatkaa Nokialla - Lisäksi kolme uutta tryout-sopimusta
12.08.2021Huomenna ensimmäinen harjoitusottelu Nokialla, yleisöä otetaan halliin.
11.08.2021Lehtonen tavoittelemaan 400 ottelun rajapyykkiä
11.08.2021Painilaiselle jatkoa
09.07.2021Valmennustiimiin vahvistusta
27.06.2021Hyökkäykseen vahvistusta naapurista
25.06.2021Hyvää juhannusta! Harjoitusotteluohjelma julki
07.06.2021Lisää pelaajasopimuksia
28.05.2021Suomi-sarjan pelaamistapa kaudelle 2021-2022 päätetty, myös Suomen Cup tekee paluun
18.05.2021Pyry Hockeylle Suomi-sarjan lisenssi kaudelle 2021-2022
17.04.2021Ensimmäiset pelaajasopimukset tehty
15.04.2021Sakari Salmela Pyryn uusi päävalmentaja
02.04.2021Pelipaitoja huutokaupassa!
01.04.2021Niko Raiskio vaihtaa maisemaa
22.03.2021D-Kiekko laittoi Pyryn kauden pakettiin
18.03.2021Puolivälierät avattiin voitolla
15.03.2021Villi kortti-viikonloppu tarjosi villiä meininkiä
11.03.2021Pudotuspeliavaus Pyryn nimiin suurinumeroisesti
09.03.2021Runkosarja päättyi jatkoaikavoittoon
06.03.2021Pyry vahvempi Kaarinassa
01.03.2021Mäkelän hurja ilta siivitti Pyryn voittoon
28.02.2021Ville Lehtoselle 300 täyteen
27.02.2021Karhu HT liian vahva Pyrylle
21.02.2021Kausi uudestaan käyntiin viikonloppuna
21.02.2021Kypärätemppu-kampanja
17.02.2021Pelit käyntiin ilman yleisöä, uusi maalivahti joukkueen riveihin
22.01.2021Suomi-sarja jatkuu helmikuussa
08.01.2021Suomi-sarjan jatkumisen ajankohdasta ei vielä varmuutta
24.11.2020Koronarajoitukset siirtävät Pyryn otteluita
23.11.2020Pyry nousi takaa ohi - HCIK onnistui samassa tempussa
15.11.2020Kaksi pistettä matkaan Uuusikaarlepyystä
13.11.2020Maailman paras meksikolainen jääkiekkoilija Pyryyn
09.11.2020Pyry mässäili kovan kilpakumppanin kustannuksella
31.10.2020Paluu voittojen tielle Järvenpäässä -"Lähdettiin isolla latauksella pelaan logolle"
25.10.2020Hollolasta tyhjin käsin kotiin
18.10.2020Hunters tehokkaampi Nokian lauantai-illassa
11.10.2020Pyrylle täyden kuuden pisteen viikonloppu
09.10.2020HUOMIO KATSOJAT!
04.10.2020Kaarinasta tuloksena tappio
02.10.2020Luistelukoulu ja Easy Hockey
26.09.2020Voittotili auki kotiyleisön edessä
22.09.2020Tilaa liput Keisari-klubille
21.09.2020Pyryyn ulkomaalaisväriä suoraan Pohjois-Amerikasta
21.09.2020Pistetili ei auennut Porissa
19.09.2020Kausi sai tappiollisen alun
19.09.2020Sarjakauden avaus
19.09.2020Miska Varjosaari Pyryyn
18.09.2020Pyryn Suomi-sarja-ennakko - Edessä vauhdikas ja tasainen kausi
17.09.2020Pyry Hockey ja Korimekaanikot lahjoittavat nokialaisnuorille 1000 kpl kausikortteja
17.09.2020Kapteenisto valittu kaudelle 2020-2021
16.09.2020Keisari-Klubi
14.09.2020Tryout-pelaajille sopimuksia
06.09.2020Kolmesta harjoitusottelusta tuloksena kaksi voittoa ja yksi tappio - päävalmentaja tyytyväinen joukkueen suorituksiin
27.08.2020Pyry-ikoni jättää kaukalot taakseen
23.08.2020Pyryn harjoittelukausi alkoi onnistuneesti
21.08.2020Harjoituspelit pyörähtävät käyntiin, infoa katsojille
20.08.2020Lippujen ja kausikorttien hinnat kaudella 2020-2021
19.08.2020Tino Kauppinen joutuu lopettamaan jääkiekkouransa
17.08.2020Korkeamäki jatkaa Pyryn takalinjoilla
13.08.2020Konkarihyökkääjä jatkaa Pyryn paidassa
12.08.2020Harjoitusottelut käyntiin jo ensi viikolla
08.08.2020Korimekaanikot on Pyryn uusi pääyhteistyökumppani
15.07.2020Pyry kiinnitti taiturimaisen hyökkääjänsä jatkosopimukseen
10.07.2020Lindfors jatkosopimukseen
01.07.2020Pyryn valmistautuminen syyskuussa alkavaan kauteen on sujunut mallikkaasti
16.06.2020Sankarimme Suomi-sarjassa
27.05.2020Pyrylle 11 pelaajaa tryoutille
25.05.2020Niemi on Pyryn miehiä ensi kaudellakin
22.05.2020Suomi-sarjan pelaamistapa päätetty
22.05.2020Pajuoja jatkaa Nokialla
20.05.2020Painilainen kiinnitetty ensi kaudelle
18.05.2020Nuoria jatkajia puolustukseen
15.05.2020Tehopuolustaja jatkaa Pyryn riveissä
13.05.2020Ylitalo ja Kauppinen jatkavat Nokialla
11.05.2020Ensimmäiset sopimukset julki - Maalivahdit jatkavat
30.04.2020Suomi-sarjan lisenssihakemukset käsitelty
15.04.2020Lippukampanja Tehtävä 995 on käynnissä ja nyt lipunostajille kaupanpäälle t-paita!
03.04.2020Pyryn valmennustiimi kaudelle 2020-2021 on julkaistu - mukana kaksi uutta nimeä
25.03.2020Täytetään halli syksyllä, lippukampanja "Tehtävä 995" käynnistyy
08.03.2020Hunters nappasi kolmannen voiton - Pyryn kausi ohi
08.03.2020Porvoossa panoksena tulos tai ulos
07.03.2020Pyry tasoitti sarjan ja jatkoi murskavoittojen sarjaa
07.03.2020Pyry pakkovoiton edessä Nokialla
05.03.2020Pyry sai tuta Huntersin tulivoiman
05.03.2020Porvoossa otellaan tänään kovin panoksin
04.03.2020Lähde fanimatkalle Porvooseen
03.03.2020Pyry hurjasteli murskalukemilla sarjan tasoihin
03.03.2020Playoff-kotiavauksessa paikka laittaa sarja tasoihin
01.03.2020Hunters sarjassa johtoon Pyryn taistelusta huolimatta
01.03.2020Puolivälieräsarja alkaa tänään Porvoossa
23.02.2020Playoff-vastustajaksi Hunters
22.02.2020Runkosarja päättyi voittoon
22.02.2020Pyry kohtaa HC Giantsin runkosarjan päätösottelussa

Näytä lisää »